Charlotta
Ekman
Minusta
Olen Charlotta Ekman – entinen kiltti tyttö, nykyinen seksologi, feministi ja aktivisti. Istun Väestöliiton hallituksessa varapuheenjohtajana. Olen valmistunut seksuaaliakasvattajaksi vuonna 2021 ja seksuaalineuvojaksi vuonna 2023. Olen myös opinnäytetyötä valmis sosionomi (AMK) ja teenkin opparia seksuaalikasvatuksesta sosiaalialalla. Seksuaalikasvatus on minulle intohimo ja olenkin mielettömän innoissani aina, kun pääsen työskentelemään tavalla tai toisella sen parissa. Seksologista osaamistani pääsen hyödyntämään myös osana Amorinin asiantuntijatiimiä! Päivätyöni on asiantuntijatehtävissä järjestökentällä.
Luonteeltani olen rento mutta reipas, lempeä ja avoin. Rakastan myös nauraa ja siksi esimerkiksi luennoillani on mukana usein myös ripaus huumoria ja pilkettä silmäkulmassa, toki aiheen ja kuulijakunnan huomioon ottaen. Tykkään puhua, tehdä sosiaalista mediaa ja käyttää luovuuttani mahdollisimman paljon!
Podcast-maailma on vienyt minut täysin mennessään. Olen tähän mennessä ollut juontajana ja tuottajana kahdessa eri podcastissa, mutta voin paljastaa, että lisää on tulossa! Kroonisten sairauksien kanssa elämisestä olemme pitäneet puolisoni kanssa Krooninen parisuhde -podcastia, perhe-elämästä ja mamma-aiheista taas voitte kuunnella lisää Mammanutturat-podista, jota hostaan yhdessä ystäväni Oona Pajuluoman kanssa. Parisuhdeteemoista olin puhumassa myös Parisuhdekeskus Kataja ry:n Suhdepodissa.
Tavoitteenani on, että yrittäjyys olisi joskus tulevaisuudessa päätyöni. Olen siis enemmän kuin innoissani erilaisista yhteydenotoista, koulutuspyynnöistä ja kaikenlaisesta yhteistyökuvioiden ideoimisesta! Lue mun nettisivuilta lisää ja heitä meiliä matalalla kynnyksellä: